Maria lähti Lahden näyttelyyn yksin Nellyn kanssa koska Noomilla oli ekan juoksun tärppipäivät ja Rofan koirahieronta-koulu alkoi samana päivänä. Nellyn osalta näyttely ei ollut erikoinen, sitä ei oikein kiinnostanut ja tuloksena oli AVO EH3. Arvostelu oli oikein hyvä mutta tuomari olisi pitänyt hieman massiivisemmasta tyypistä ja Nelly on aika kevyt rakenteeltaan. Luonne sai taas kerran... Continue Reading →
Blog/News
Näyttelykoulutusta pentutreffeillä
Kokoonnuimme eilen pienellä porukalla pentutreffeille ja järjestimme samalla 11 kuukautisille "pennuillemme" ja niiden omistajille näyttelykoulutusta. Nyt on niin jäistä ja liukasta ettei yhteisriehumiselle ole turvallista paikkaa, ja siksi päätimme tehdä treffit Sportti Hurtan tiloissa. Varasimme sieltä pienemmän kentän joka on normaalin näyttelykehän kokoinen ja sopi tälle treenille hyvin. Meillä oli onni saada mukaan kouluttajaksi Mari... Continue Reading →
Talvista menoa
Tämä viikonloppu vietettiin ulkoilun merkeissä! Rapsakka talvi on parhaimmillaan ja aurinkoa on riittänyt jo pari viikkoa. Eilen ja tänään teimme pitkät lenkit jäällä ja poikkesimme jopa saarimökillämme katsastamassa paikat. Meidän mökkimatka oli kotoa jäitä pitkin kävellen 4,5 km suuntaansa 🙂 Noomi on nyt 11 kk ja täynnä energiaa. Tässä pentueessa kaikilla tuntuu olevan palikat kohdallaan... Continue Reading →
Ceran Rally-toko -treeneissä
Ceran, eli Flower Rock's Nylon Beatin (10 kk) ja Viivin työskentelyä on ilo katsoa. Tällä kaksikolla on homma hallussa ja toivottavasti tulevaisuudessa nähdään heitä myös kisaamassa Rally-tokossa tai jossain muussa lajissa. Tässä vaiheessa kaikki testailevat pentujen kanssa eri lajeja ja pitävät tietenkin hauskaa!
Roccan ensimmäinen näyttely
Käytiin tällä kertaa ilman omia koiria katsomassa Roccaa (Flower Rock's Nice Guy) Lahden käyttökoirien ryhmänäyttelyssä sunnuntaina 14.1. Rocca ja Saila esiintyivät hienosti ja tuomari Harry Tast antoi upean arvostelun. Hänellä oli tiukka linja arvioissaan joten tästä arvostelusta voidaan olla ylpeitä: pentuluokka 1, KP ja ROP. "9 kk. Erinomainen tyyppi ja koko. Ikään riittävä runko. Tasapainoinen... Continue Reading →
Luopumisen aika. Nala, Glenhouse’s Fish and Chips 22.9.2002 – 12.1.2018
Perjantaina 12.1.2018 oli Marian aika antaa Nalan mennä. Vaikeaa päätöstä harkittiin jo jonkin aikaa koska iän tuomat ongelmat alkoi painaa aussi-mummoa monin tavoin. Nalan jalat olisivat jaksaneet vielä, mutta dementia otti voiton. Oli pakko myöntää että paras kaveri ei enää nauttinut elämästä ja päätös oli viimein tehtävä. Luopuminen on raskasta joka kerta, mutta tämä luopuminen... Continue Reading →