Kasvatamme mahdollisimman monipuolisia, aktiivisia ja ulkonäöltään rotumääritelmän mukaisia Beauceroneja pienimuotoisesti kotioloissa. Tavoitteenamme on säilyttää kasvatustyössä rodun alkuperäinen käyttöominaisuus – paimentaminen, sekä muut palveluskoirarodulta vaadittavat käyttöominaisuudet. Jalostuksellisesti tärkeimpänä asiana pidämme fyysistä ja psyykkistä terveyttä.
Kasvatustyössämme ja valinnoissamme haluamme edistää omalta osaltamme rodun terveyttä ja avointa terveystietojen jakamista. Täytyy ymmärtää että kaikesta huolimatta yllätyksiä voi tulla, eikä edes täysin terveiden vanhempien jälkeläisten terveydestä voi koskaan mennä takuuseen. Pennun hankinnassa on siis viisasta varmistaa parhaat mahdolliset lähtökohdat, toivoa parasta ja varautua kaikkeen.
Noudatamme PEVISA-määräyksiä ja varmistamme lisäksi että kaikki kasvattimme käyvät luustokuvauksissa riippumatta jalostuskäytöstä. Flower Rock’s pentujen hintaan sisältyy kasvattajan järjestämä luustokuvaus (lonkat, kyynärät ja selkä) 18 kuukauden iässä. Tutustu 2017 ja 2019 syntyneiden kasvattiemme luustokuvausten tuloksiin ja kysy meiltä lisätietoja. Tutustu myös Beauceronien jalostusohjelmaan täällä.
Tiedosta että Beauceron vaatii omistajaltaan päivittäistä aktiivista ulkoilmaelämää sekä motivaatiota kouluttaa koiraa pitkäjänteisesti. Kannustamme kasvattejamme aktiivisesti harrastuksiin, kokeisiin ja näyttelyihin, mutta tärkeintä on että pentumme pääsevät rakkaiksi perheenjäseniksi hyviin koteihin.
Rodusta (Beauceron – Beaucen paimenkoira – Berger de Beauce – Bas Rouge)
Beauceron on kookas ja vahva, melko karkeakarvainen vartioiva paimenkoira, jonka luonne on vilkas ja ystävällinen. Tätä vanhaa ranskalaista ”maatiaiskoiraa” luullaan usein ulkonäön perusteella Rottweileriksi, Dobermanniksi tai niiden sekoitukseksi. Tarkemmin katsoessa Beauceron erottuu edellämainituista sopusuhtaisen pään muodon, karkeamman karvan sekä erikoisten tuplakannustensa vuoksi. Ja kun tutustuu koiraan tarkemmin, huomaa että sen luonne on paimenkoiralle ominaisen ystävällinen. Voimaa ja hyvää itsetuntoa toki vähättelemättä. Alunperin tätä rohkeaa rotua onkin käytetty Ranskassa karjan ja lampaiden paimentamiseen ja tilan vartioimiseen.
Harkitsetko Beauceronin hankintaa?
Beauceron on loistava koirakaveri, mutta emme suosittele sitä aivan kokemattomalle koiranomistajalle tai välttämättä ensimmäiseksi koiraksi sen suuren koon, voiman ja erittäin aktiivisen luonteen vuoksi. Se tarvitsee osaavan ohjauksen, paljon liikuntaa ja lisäksi pään aktivointia. Beussi aikuistuu erittäin hitaasti, joten kouluttamiseen kannattaa varautua pitkällä pinnalla ja huumorilla. Beauceron myös ajattelee omilla aivoillaan ja tekee itsenäisiä päätöksiä ehkä enemmän kuin moni muu palveluskoirarotu. Reiluudella, yhteistyöllä ja positiivisella motivoinnilla beussista saa silti mahtavan harrastuskoiran. Pakottamalla beussi ei halua tehdä mitään ja kaiken koulutuksen perustana on hyvä ja luottava keskinäinen suhde. Siihen täytyy panostaa paljon alusta alkaen.
Harrastuskaverina beussi on loistava monipuolisuutensa ansiosta. Sen kanssa voi harrastaa oman kiinnostuksen mukaan mm. kaikkia palveluskoira- ja pelastuslajeja, agilityä, rally-tokoa, nose-workia ja vaikka koiratanssia. Jos haet koirakaveria juoksulenkeille tai metsävaelluksille, sopii beussi siihenkin erinomaisesti. Tärkeää on että koira saa päivittäin liikkua paljon ulkona, mielellään myös vapaana.
Ennen oman beussin hankintaa kannattaa tutustua Beauceronin rotu-ominaisuuksiin ja käyttötarkoituksiin huolella ja käydä tutustumassa koiriin harrastusten parissa, kotioloissa ja näyttelyissä. Tässäkin rodussa yksilöiden luonteet voivat erota toisistaan jonkin verran, joten on tärkeää tutustua mahdollisimman moneen kasvattajaan ja heidän koiriinsa, ja ottaa selvää mitä ominaisuuksia eri kasvattajat korostavat kasvatustyössään. Meidän pentumme soveltuvat ominaisuuksiensa puolesta sekä harrastuksiin että näyttelyihin. Tulokset tai niiden puute ovat kiinni omistajien aktiivisuudesta 🙂
Me tuemme kasvattejamme ja niiden omistajia aktiivisesti myös pennun luovutuksen jälkeen ja järjestämme yhteisiä kasvattipäiviä sosiaalistamisen ja eri harrastusten parissa. Tavoitteena on että jokainen koirakko löytäisi sen oman juttunsa. Täytyy muistaa että omalle vastuulle jää kuitenkin aina koiran peruskoulutus yhteiskuntakelpoiseksi, eikä beussista ole pelkästään sohvakoiraksi vaikka se sielläkin hyvin viihtyy.
Yleistietoa rodusta täältä tai Hankikoira.fi ja tarkempaa tietoa rodusta ja kasvattajista Suomen Beauceron Ry:n sivuilta. Kannattaa myös käydä lukemassa rodusta sen kotimaan rotuyhdistyksen sivuilta Amis du Beauceron. Vastaamme myös mielellään kysymyksiin, joten ota yhteyttä.
Seuraa meidän ja kasvattiemme touhuja Instagramissa ja Facebookissa!
Nelly voitti vuoden 2019 Suomen Beauceron -yhdistyksen järjestämän jalostustarkastuksen paras narttu ja VSP -tittelin tuloksella 8-8-8 EXC+.
Kuva: Kati Näveri