Kohta 2-vuotias sijoituskoiramme Alisa oli meillä hoidossa kesällä pariinkin otteeseen. Alkukesällä pari viikkoa Karhusaaressa ja nyt heinäkuussa vajaan viikon verran meidän mökillä saaristossa. On tärkeää että Alisa tuntee olonsa meillä kotoisaksi ja asettuu osaksi laumaa. On ollut yllätys kuinka hienosti kaikki on mennyt, ja kuinka tiukkapipo-Noomi sietää Alisan härkkimistä jopa paremmin kuin meidän ”omien” pentujen. Niistä on tullut hyvät ystävykset joiden painimista on aina hauska seurata. Nelly pitää molempia silmällä ja puuttuu aina välillä peliin jos leikki yltyy liian kovaksi.

Alisasta on kehittynyt raamikas tyttö ja toivotaan että näyttelyihin päästään Salon erkkarin jälkeen vähän useammin. Korona on vienyt tältä ikäpolvelta lähes kokonaan junnukisakokemukset ja haitannut myös muuta harrastamista. Syyskuun erkkariin ollaan menossa nuorten luokkaan Alisan kanssa, ja sen lisäksi omia N- ja P-kasvatteja on mukana avoimessa luokassa. Saattaa olla aikamoista härdeliä 😆
Olemme venyttäneet Alisan luustokuvauspäivää, ja kuvauksiin mennään vasta syyskuun lopussa kun 2 vuotta tulee täyteen. Saamme silloin samalla kertaa kuvattua myös spondyloosin, ja näemme onko Alisasta mammaksi noin vuoden päästä. Haluamme että narttu on pennuttaessa vähintään 3-vuotias jotta myös luonteen piirteet ovat selvästi näkyvissä ja koira alkaa olla aikuinen. Beussilla se ei ole varmaa edes siinä iässä…
Beauceron kehittyy todella hitaasti, ja luonteen kehityksessä on nähtävissä monia ”vaiheita” koko koiran elämän ajan. Alisan luonteesta näki heti pikkupentuna että se on utelias ja iloinen tyyppi. Reilun vuoden iässä vilkkaus (jopa riehakkuus) oli pääosassa, ja siinä vaiheessa beussin ohjaajalta vaaditaankin todella pitkää pinnaa ja uskoa tulevaisuuteen. Rauhallisuudella ja päättäväisyydellä Alisankin kanssa on päästy tämän vaiheen yli, ja nyt tyttö alkaa näyttää jo harkitseviakin piirteitä. Hannele on tehnyt sen kanssa hyvää työtä. Avoimuus on vain vahvistunut, ja Alisa onkin varsinainen sylikoira ja sydäntenmurskaaja.

Uudet ja vaihtelevat kokemukset vahvistavat koiran itsevarmuutta, ja siksi korostamme aina kaikille pennun omistajille kuinka tärkeää on ottaa koira mukaan joka paikkaan; kauppoihin, kauppakeskuksiin, kaupunkiin, ravintoloihin, erilaisiin liikennevälineisiin, odottamaan autoon jne. Vaikka se on aluksi tosi rasittavaa, vaivannäkö kannattaa loppujen lopuksi. Kuinka mahtavaa onkaan liikkua kahden hyvin käyttäytyvän ja positiivista huomiota herättävän suuren koiran kanssa ilman stressiä.
Vaiherikasta ja aktiivista loppukesää kaikille!

Vastaa