Paluu arkeen

Viimeiset viikot pentujen kanssa olivat melkoista touhua. Kiirettä, päivittäisiä vierailijoita ja tunteiden vuoristorataa. Pennut ovat loistavia; terveitä, rohkeita, energisiä ja erittäin kauniita. Kiitokset vaan Nellylle ja Cyranolle! Pennun ostajiakin riitti jonoksi asti, mikä oli onni, koska pientä säätöä pentujen luovutuksessa tapahtuikin viime metreillä. Meille on kuitenkin kaikkein tärkeintä että pentu pääsee kotiin, jossa sitä arvostetaan ja rakastetaan 110%:n varmuudella, ja jossa sitä odottaa aktiivinen ja turvallinen elämä. Tästä emme tingi, vaikka joutuisimme tekemään ikäviäkin päätöksiä. Nyt voimme olla huojentuneita ja onnellisia, koska kaikille pikkuisille löytyi hyvä koti ja ihanat ihmiset.

Pentujemme chatti-rinki on heti aktiivinen, koska kysymyksiä ja jaettavia kokemuksia riittää. Pentutreffejäkin on tehty, ja lähes koko porukalla nähdään ensi viikolla. Myös 2-vuotiaiden N-pentujemme oma chattiryhmä vaihtaa edelleen iloksemme viikottain kuulumisia, mikä kertoo siitä kuinka tärkeää on saada kannustusta ja vertaistukea kasvattajilta ja muilta samassa tilanteessa olevilta koiran omistajilta. Suunnitelmissa on järjestää kesän ja syksyn aikana kasvateille tutustumista eri harrastuksiin sekä näyttely-harjoitus elokuun erikoisnäyttelyä varten.

Pennut lähtivät uusiin koteihinsa 8 ja 9 viikon ikäisinä, ja meillä on alkanut taas ”normaali” arki. Tällä kertaa meille ei jäänyt kotiin pentua, ja siksi talo tuntuukin hieman tyhjältä… Pihatöitä on nyt tehty, saaristo kutsuu ja harrastaminen on taas vauhdissa Noomin ja Nellyn kanssa. Lämmintä ja aktiivista kesää/lomaa odotellen 🙂

Tässä vielä pennut onnellisten omistajiensa sylissä muuttopäivänä:

1. Flower Rock’s Proud Mary (punainen tyttö) fullsizeoutput_2e3c

2. Flower Rock’s Penny Lane (lila tyttö) fullsizeoutput_2d9e.jpeg

3. Flower Rock’s Peggy Sue (keltainen tyttö) fullsizeoutput_2d9a

4. Flower Rock’s Paint it Black (sininen poika) fullsizeoutput_2d88

5. Flower Rock’s Pride and Joy (vihreä poika) fullsizeoutput_2d4c

6. Flower Rock’s Purple Haze (musta poika) fullsizeoutput_2d97

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: