Järjestimme oman paimennuspäivän Woollandiaan Somerolle jonne Nellyn ja Noomin lisäksi beusseista ehtivät mukaan Cera (Flower Rock’s Nylon Beat) ja Sisu (Flower Rock’s Never Mind). Mukana paimentamassa olivat myös Dana-aussi, Armi-göötti ja Isla-aussi, ja näin saimme kivasti oman kurssin kokoon. Meitä koulutti Tuija Vahlroos ja päivä oli kaikin puolin leppoisa ja inspiroiva. Pellolle pääsi työskentelemään vain Nelly, joka osaa jo ottaa homman rauhallisesti toisin kuin tyttärensä Noomi, jonka kanssa rauhoittumista vielä harjoitellaan… Sisulle tämä oli käytännössä ensimmäinen kerta lampailla, ja Cera oli vuosi sitten pikkupentuna viimeksi paimentamassa. Molemmat käyttäytyivät esimerkillisen nätisti lampaiden kanssa ja kuuntelivat ohjaajiaan. Tässä vaiheessa kun moni vielä miettii mitä alkaisi nuoren koiransa kanssa harrastamaan, on kiva päästä kokeilemaan eri lajeja yhdessä. Kiitokset kaikille kivasta päivästä!
Flower Rock’sin paimennuspäivä Somerolla 18.8.

Oi oi, miten mukava tunnelma teillä on olutkaan siellä. Harmi, että meille sattui se LL klinikka samaan aikaan.
TykkääTykkää
Oli kyllä tosi mukavaa ja kaikki tykkäsi kovasti Tuijan opetustyylistä. Viivi tulee nyt torstaina Ceran ja Dana-aussin kanssa meidän paikoilla paimentamaan.
TykkääTykkää