Tänään sataa lunta. On sunnuntai ja pappa on tämän viikonlopun Hyvinkäällä Kennelliiton kasvattajakurssilla. Päädyttiin kuitenkin käytännön syistä siihen että perustamme oman kennelnimen jotta voidaan hoitaa tulevat pennut alusta loppuun kotona ja kantaa myös vastuu pentujen uusien kotien haastatteluista ja valinnoista.
Alkuperäinen vaihtoehtomme oli liisata Nelly Moisionmäelle pennutuksen ajaksi, jotta pennut olisi saatu Moisionmäen nimelle. Se olisi tarkoittanut silloin sitä että Nelly olisi asunut pentujen ajan Mouhijärvellä, mutta Nellylle (ja varsinkin papalle) ero olisi voinut olla liian rankka kokemus :). Ehkä tämä on selkeämpää, eikä pentujakaan tarvitse siirrellä paikasta toiseen, vaan turvataan niille stabiili alku elämälle. Onhan meillä aikaa, tilaa ja innostusta hoitaa koko homma täällä kotona. Juliska on luvannut auttaa meitä kaikin tavoin koko prosessissa ja isän etsintä on joka tapauksessa täysin Juhan ja Juliskan ammattitaitoisissa käsissä. Jatketaanhan tässä yhdessä suoraan heidän kasvatuslinjaa. Moisionmäellä on tutkittu Beauceronien sukupuita ja terveystuloksia laajalla skaalalla ja tavoitteena on löytää sopivaa ja tervettä uutta verta suomalaiseen beussikantaan. Isän valinnassa ei tunteilla, tai tehdä helppoja ratkaisuja, vaan valinnat tehdään vain ja ainoastaan järkiperustein. Siksi on erinomaista että jalostusvalinnan tekevät asiaan syvällisesti perehtyneet eläinlääkärit. Odotettavissa on siis jännittäviä aikoja kun Nellyn juoksut lähenee vuodenvaihteessa. Pidetään peukkuja että sopiva isäehdokas löytyy siihen mennessä.
Vastaa