Paimennusleirillä Kuttukuussa 7.-8.7.

Ajoimme heti perjantaina, kun kesäloma alkoi, paimennusleirille Vehmersalmelle. Kunnon irtiotto töistä ja arjesta! Juliska oli järjestänyt meidät samalla porukalla kuin viime kesänä Sinikan oppiin ja varannut meille hienot mökkimajoitukset Rauhalahdesta. Valitettavasti Choupetten sairastumisen takia Juliskan perhe ei päässyt tällä kertaa mukaan. Leirille osallistui 8 beussia; Moisionmäkeläisistä Nelly ja sen sisarukset Riki, Baccus ja Pimu, Flower Rock’sien Noomi, Messi ja Aino, sekä Hilla (Warrior Soul). Beauceroneja täydensi tänäkin vuonna yksi saksanpaimenkoira ja kaksi shelttiä.

Paljon opittiin omien koirien kanssa ja yhtä paljon muiden koirakoiden työskentelyä seuratessa. Metsäpaimennuksella haettiin meidän koirille herätystä paimennukseen, kun niillä ei paljon ole kokemusta, mutta samalla saimme itse metsäterapiaa ja kannustusta Sinikalta. Tällaisella leirillä on ihana nähdä koiria paimentamassa, mutta  yhtä kivaa on tavata muita samanhenkisiä koiraharrastajia!

Meitä kasvattajina tietenkin kiinnosti erityisesti nähdä kuinka pennut, eli Noomi, Messi ja Aino toimivat nyt toisena kesänään. Hienolta näytti, ja Sinikaltakin saimme hyvää palautetta ja onnittelut hienoista pennuista. Olemme todella onnellisia siitä, että pennuista on tullut erittäin toimintakykyisiä, ja että niiden omistajilla on loistava asenne ja paljon kärsivällisyyttä energisten tapausten kouluttamiseen. Aina se ei nimittäin ole helppoa.

 

One thought on “Paimennusleirillä Kuttukuussa 7.-8.7.

Add yours

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggers like this: