Nellyn pennuista tämän kesän erkkarissa esiintyi vain Noomi ja Aino. Cera ja Messi olivat olivat ensimmäistä kertaa tutustumassa näyttelymeininkiin ja kannustamassa meitä. Keli oli loistava ja päivä oli oikein onnistunut kaikin puolin. Näyttelyn tuomari oli Giannone Salvatore Ranskasta ja beusseja oli ilmoitettu 55.
Meidän tulokset:
Moisionmäen Imelda (Nelly), AVO ERI (jäi tällä kertaa viidenneksi). 4 vuotta vanha. Hyvä koko. Hieman pieni pää. DCC (kaikki hampaat). Hieman pitkä. Kaunis luusto, olkapää, rintakehä. Hyvät kulmaukset. Säännöllinen liike. Kaunis hiilenmusta karvapeite.
Flower Rock’s Night Fly (Noomi), JUN ERI 4. 13 kuukautta. Feminiininen. Hieman pieni pää. Korvat alhaalla. DCC (kaikki hampaat). Näkyvissä vähäiset pigmenttimerkit. Hieman pitkä. Kaunis (orpelation tms?). Kaunis samettinen karva. Hyvät liikkeet.
Parhaiten meistä pärjäsi kuitenkin Flower Rock’s Never Say Never (Aino), JUN ERI 2. Junnuluokassa kilpaili yhteensä 10 tyttöä, joten voidaan olla tosi ylpeitä ensimmäisestä erkkariesiintymisestä. Nelly kilpaili myös hienosti viidenneksi 11 AVO-nartun kanssa. Pitäiskö näitä nyt ilmoitella loppukesän näyttelyihin. Paimennuskursseille me ollaankin jo menossa tänä kesänä sekä Woollandiaan että Kuttukuuhun!
Vastaa