Blog/News

Pyöräilyä

Nelly pääsee lenkille 2 kertaa päivässä, yleensä kävellen mutta muutama kerta viikossa myös pyöräillen. Pyörällä mennään 5-8 km kerrallaan ja vauhti on kohtuullinen mutta kuitenkin niin että kunto kasvaa. Nellyn kanssa on turvallista fillaroida koska se ei vedä mihinkään suuntaan eikä välitä ohitettavista koirista, ihmisestä tai muusta ihmeellisestä. Tässä pieni tyylinäyte pyöräilystä.

Lapsirakas koira

On ollut ihana huomata kuinka Nellyllä on erityisen vahvat äidinvaistot. Se on jo pienestä asti reagoinut todella vahvasti lapsiin. Aina kun jossain liikkuessa kuuluu lasten mekastusta se valpastuu ja häntä alkaa heilua; ihanaa lapsia! Ja jos se saa ne lähietäisyydelle on naamapesu varma. Siskon pojat (3 ja 6 v) asuvat Sveitsissä ja asuivat meillä taas... Continue Reading →

Paimennusta ja palautetta

Moisionmäen Iit kerääntyivät kokeilemaan kesäkuussa 2016 lampaiden paimennusta Kuttukuuhun Kuopion lähelle. Pappa ja Nelly lähtivät paimentamaan ihan pystymetsästä. Nelly ei ollut edes nähnyt lampaita ennen tätä. Kokemus oli hyvä ja kouluttaja oli sitä mieltä että koiramme olisi tässä lajissa ihan luonnonlahjakkuus. Sehän oli tietysti ihana kuulla ja mielellään tätä lähtisi kokeilemaan enemmänkin jos vain sopiva... Continue Reading →

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑